Mystinen myslipulla

Ainekset noin 15 pullaan

2,5 dl maitoa/vettä
6 dl jauhoja (vehnä/sämpylä)
1 tl suolaa
0,5 dl sokeria
1 rkl leivinjauhetta
0,5 dl öljyä
1 muna
Mysliä oman maun mukaan noin desi.

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja tee taikinasta pienia pullia. Kuvan pullat ovat liian isoja. Noin puolet niiden koosta olisi parempi. Voitele munalla ja paista 200°C asteessa 12-15 minuuttia.

Tämä oli hieman "mitä kaapista löytyy" kokeilu. Pullista tuli ihan hyviä. Tein niistä makeita, koska kaapissa ollut mysli oli myös makeaa. Jos haluat munattoman niin jätä pois muna ja voitele voilla paiston jälkeen. Sokerin voi myös jättää pois jos haluaa pullista myslisämpylöitä makeiden pullien sijaan.

Stroganoff

Ainekset 2 hengelle

200g porsasta suikaleina (tai naudan suikaleita yms.)
1 sipuli
2 lihaliemikuutiota
1 purkki smetanaa
5+ dl vettä
1 maustekurkku
2 rkl perunajauhoja
Mustapippuria rouhittuna
Voita paistamiseen

Ruskista suikaleet paistinpannulla lihaliemikuution kanssa. Paiston vaiheessa heitä sekaan pilkottu sipuli ja kuullota hetki. Laita levy pois päältä ja kaada pannulle puolet vedestä. Anna porista hetki ja paistinpannun sisältö kattilaan. Heitä sekaan loput vedestä ja toinen lihaliemikuutio ja pippuri. Kypsennä 30-90 minuuttia, mitä pidempään kypsennät sitä mureampaa liha on. Lisää kattilaan 2-3dl vettä aika ajoin kun neste alkaa loppumaan kattilasta. Kypsennyksen lopuksi sekoita joukkoon smetana ja perunajauho veteen sekoitettuna. Lopuksi pilko vielä sekaan maustekurkku, mutta älä enää kypsennä. Tarjoile perunoiden, muusin yms. kera.

Korealainen porsas stir-fry

Ainekset 2 hengelle

200g porsasta suikaleina
1 pieni paprika
1 pieni sipuli
2 kynttä valkosipulia
2 rkl soijakastiketta
1 rkl ruokosokeria
2 rkl öljyä
1 rkl ketsuppia tai jotain hot saucea
1 lihaliemikuutio
Ruohittua pippuria
Ruohosipulia tai kevätsipulia
Nuudeleita

Heitä wokkipannuun porsas, pilkottu sipuli, valkosipuli, soija, sokeri, öljy, lihaliemikuutio ja pippuri. Paista korkealla lämmöllä ja sekoittele aineksia keskenään koko ajan. Kun liha on kypsynyt ja koko sekoitus on kauniin ruskea ota pannu pois lämmöltä ja heitä sekaan pilkottu paprika ja sekoita hetki. Tarjoile nuudeleiden kanssa ja pilko päälle ruohosipulia tai kevätsipuleiden vihreää osaa.

Epäonnistumisia #1: Karamelisoitu kana

Ainekset 2 hengelle

200g kanaa
2 rkl öljyä
2 rkl ketsuppia
2 rkl ruokosokeria
2 tl soijaa
1dl vettä

Mausta kana ja paista. Sekoita pienessä kattilassa loput ainekset ja lämmitä sekoittaen sen verran että ne sekoittuvat tasaiseksi liemeksi. Kaada liemi kanojen sekaan ja kypseännä ne hyvin ruskeiksi. Tarjoile riisin tai nuudeleiden kanssa.

Se missä epäonnistuin oli että ruoka jäi hieman kuivahkoksi ja olisi kaivannut kastikkeen. Kana oli kylläkin hyvin maukasta ja karamellisoitunutta. Ensi kerralla teen kaveriksi vielä soijapohjaisen paksun kastikkeen. Onneksi olin kaukaa viisas ja jätin vähän kanaa varastoon, jotta iltapalaksi voi tehdä kanapaloja.

Kiivi lassi

Ainekset 2 hengelle

2 kiiviä
2 rkl ruokosokeria tai hunajaa
250g maustamatonta jugurttia
(mango curry jauhetta)

Sekoita kaikki ainekset keskenään tehosekottimella tasaiseksi juomaksi. Kiivin sijaan voit käyttää muita hedelmiä, kuten erimerkiksi mangoa, jota perinteisesti käytetään tässä intialaisessa juomassa. Jos juoma jää sekoittaessa liian kiinteän oloiseksi siihen voi lisätä hieman vettä ja sekoittaa uudelleen. Tarjoile välittömästi lasissa. Lasiin voi lisätä jääpaloja jos haluaa juomasta kylmemmän.

Aasialaiset lihapullat

Ainekset 2 hengelle

Lihapullat:
200g jauhelihaa
1 pieni sipuli
2 kynttä valkosipulia
1 tl Sambal Oelekia
1 tl soijaa (esim. mushroom soy sauce)
Korppujauhoja
Voita paistamiseen

Kastike:
1 lihaliemikuutio
1 rkl soijaa
2dl vettä
2 tl perunajauhoja
1.5 rkl ruokosokeria
2 tl mango curry maustetta (esim. Santa Maria)
Lisukkeet:
Lasinuudelia
Ruohosipulia

Sekoita lihapulla-ainekset keskenään kulhossa kiinteäksi massaksi. Tee massasta 2 peukanlon kokoisia palloja ja paista niitä voissa paistinpannulla. Muista käännellä aika ajoin, jotta lihapullat eivät kärähdä liikaa. Joskin riittävän paistunut pinta, kuten kuvan lihapullissa, on kivan rapea ja maukas syödessä.

Sekoita kastikkeen ainekset pienessä kattilassa ja lämmitä seosta hetki levyllä koko ajan sekoittaen kunnes kaikki ainekset liukenevat ja sekoittuvat nesteeseen. Keitä lasinuudelit ja valuta pois ylimääräinen vesi. 

Laita lautaselle ensin nuudeleita ja kaada päälle pari ruokalusikallista kastiketta. Laita päälle lihapullat ja pari ruokalusikallista kastiketta niiden päälle ja koristele runsaalla ruohosipulilla. Ruuan maku on mukavan suolaisan makea kastikkeen ansiosta, joskin erilainen kuin esimerkiksi sweet&sour kastikkeiden maku.

Kanaisat makupalat

Ainekset noin 20-24 palaan

6dl vehnäjauhoja
2dl maitoa
2tl kuivahiivaa
2rkl ruokosokeria
300g kanaa
Juustoa
Voita

Sekoita keskenään sokeri ja lämmin maito niin että sokeri liukenee maitoon. Lisää jauhot ja hiiva ja alusta taikina. Peitä ja anna nousta tunti tai kaksi. Odottaessa mausta ja paista kana. Lisää paiston lopussa pari ruokalusikallista voita kanan sekaan ja paista sen verran että voi sulaa.

Jaa taikina kolmeen osaan ja kauli niistä kolme noin kämmenen levyistä suorakaiteen muotoista levyä.  Levitä kanaa niiden keskelle ja laita päälle kastiketta ja juustoa. Käännä taikina täytteen päälle ja puristele tiiviisti kiinni. Pilko veitsellä noin 2 sormen levyisiksi paloiksi ja aseta ne uunipellille saumapuoli alaspäin. Paista 200°C asteessa 5-7 minuuttia kunnes pinta saa vähän väriä. Voitele valmiit palat voisulalla heti kun otat ne uunista.

Tulisuutta voi vähentää vaihtamalla tilalle jotain muuta kastiketta, esimerkiksi käyttämällä jonkinlaista sweet thai chili soosia. Lisämakua voi myös hakea lisäämällä sekaan aurajuustoa tai jalapenon paloja. Kuvan versiota ei nostatettu, koska meillä ei sattunut olemaan hiivaa. Heitin sen sijaan hieman leivinjauhetta ja näinkin tuli ihan hyvää. Tästä ruuasta taisi tulla rakkaani uusi lempi-iltapala.

Alkuperäisen ohjeen varastin täältä.

Quesadilla

Ainekset 2 hengelle

150g jauhelihaa
2 tortillalevyä
1 punasipuli
1 pieni paprika
Juustoraastetta
Salsaa

Mausta jauheliha taco mixillä ja paista se pilkotun punasipulin kanssa pannulla. Laita tortillalevylle toiselle puoliskolle ensin hieman juustoa, sitten jauhelihasekoitusta, paprikaa ja salsaa sekaisin ja vielä hieman juustoa päälle. Taita tortillalevy kaksin kerroin ja paista sitä hetki pannulla miedolla lämmöllä niin että juusto sulaa ja pinta saa hieman väriä. Kuvassa olevat paistoin liian kovalla lämmöllä.

Ylläolevien täytteiden lisäksi väliin sopii mainiosti kaikki muutkin ainekset mitkä yleensä tortilloihin sopii. Esimerkiksi kana-homejuusto versio on erittäin makoisa.

Gloria Blog Awards 2012


Gloria järjestää blogigaalan, jossa haetaan Suomen parhaita blogeja. Kategorioissa on mukana myös ruokablogit kolmessa eri kategoriassa: Paras ruokablogi, Kaunein ruokablogi sekä Lukijoiden suosikkiruokablogi. Ehdolla on tosi hyviä ja kauniita blogeja, joista monet on itsellenikin hyvin tuttuja. Käykäähän tutustumassa blogeihin ja äänestämässä omaa suosikkianne: Gloria Blog Awards 2012.

Arroz Caldo - Filippiiniläinen kanarisotto

Ainekset 2 hengelle

2 rkl öljyä
2 kynttä valkosipulia tai 1tl valkosipulimurskaa
1 pieni mieto chilipaprika
1 punasipuli
½ tl rouhittua mustapippuria
1 kanaliemikuutio 
300g kanaa
1,5 kuppia riisiä
2 tl kalakastiketta
1l vettä
2 tl Sricacha Chili Garlic kastiketta tai vastaavaa tulista kastiketta
1 lime 
Ruohosipulia
Sahramia

Kuumenna wokkipannussa tai paksupohjaiseen kattilassa öljy ja kuullota pieneksi pilkottu punasipuli, chili ja valkosipuli. Heitä sekaan murskattu kanaliemikuutio ja mustapippuri. Sekoita hetki ja lisää kana. Kypsennä kana kauniin ruskeaksi ja lisää riisi. Kypsennä minuutin verran ja lisää kalakastike, vesi, sriracha kastike ja purista sekaan limen mehu. Kypsennä noin 20 minuuttia tai kun riisi on kypsää. Lisää tarvittaessa nestettä. Tarjoile syvissä lautasissa ja ripottele pinnalle sahramia ja ruohosipulia antamaan väriä ja makua.

Ruoka on hyvin tulinen ja sitä ei kannata syödä jos ei oikeasti pidä hyvin tulisesta ruuasta. Alkuperäisessä ohjeessa sekaan tulisi vielä lopuksi keitetty muna, mutta se ei  minua hirveästi lämmittänyt.

Perunarieska

Ainekset 4 pieneen leipään

3dl perunasosetta tai perunamuusia
1 muna
1tl suolaa
3dl jauhoja (esim. vehnä/ohra/ruis)

Laita uuni lämpenemään 275°C asteeseen. Sekoita keskenään kaikki ainekset ja tee siitä tasainen taikina. Tee taikinasta 4 pientä pyöreää ja ohkaista rieskaa. Laita ne pellille ja tee niihin muutama survaisu haarukalla. Paista noin 7-10 minuuttia kunnes pinta saa hieman väriä. 

Anna jäähtyä ja tarjoile esim. lohen ja tillin kanssa.

Mikä ihmeen: Sriracha Chili Garlic Sauce?

Sriracha kastike on thaimaalainen hyvin monikäyttöinen hieman tulinen ja hyvin valkosipulinen kastike. Kastike koostuu pääasiassa chilistä, valkosipulista, suolasta, etikasta ja vedestä. Jos sanat "tulinen" ja "chili" saavat sydämmesi tykyttämään ja punan nousemaan poskillesi niin älä huoli. Vaikka kastike on tulinen se ei ole kuitenkaan päätä räjäyttävän voimakas vaan sopii hyvin myös vähemmän tulisesta tykkääville. Erityisesti jos kastiketta kypsentää tai sekoittaa jonkin muun sekaan sen pahin terävyys lähtee ja se antaa ruualle vain mukavan pienen lämmön ja valkosipulin maun.

Tätä monipuolista kastikeiden chilikuningasta voi käyttää esimerkiksi salaattikastikkeena, maustamiseen, keitoissa, dippaukseen, juomissa, majoneesien seassa, dressinginä, leivän päällä, marinointiin, ketsupin korvikkeena, liemissä ja kastikkeena lihalle (erityisesti kanalle). Melkoinen keittiön joka paikan höylä siis, joka sopii ruokaan kuin ruokaan.

En ole vielä kerennyt kokkaamaan erityisen paljon kastikkeen kanssa, mutta löysin runsaasti mielenkiintoisia reseptejä, joissa kastiketta on käytetty. Muutama esimerkki (englanniksi):

"25 tapaa käyttää" on melkein kaikki hyvin mielenkiintoisia ja tulen varmaan kokeilemaan niitä kun kerkeän. Siivistä ajattelin kokeilla siipien sijaan kanafileitä, jotka on leikattu kapeiksi, pitkiksi suikaleiksi, jotka nautittaisiin maustetun riisin kanssa. Makupaloissa ei varsinaisesti ole käytetty juuri sriracha kastiketta, mutta itse ajattelin näitä tehdä joskus ja mielestäni kastike sopisi oivallisesti niihin kanan kanssa. Omia variaatioitani näistä resepteistä ilmestynee blogiin kunhan kerkeän kokkailemaan.

Löysin oman soosini läheisestä Prismasta, mutta luulen että monet hyvin varustetut marketit myös myyvät tätä tai vastaavaa soosia, esimerkiksi isossa, koko punaisessa pullossa olevaa versiota. Kyseinen soosi on Exotic Foodsin versio  soosista (http://www.exoticfoodthailand.com/ varoitus: sivulla äänekästä musiikkia). Näin sivuhuomiona Exotic Foodsin muut tuotteet ovat myös hyvin mielenkiintoisia ja tulen varmaankin niitä kokeilemaan, jos vain löydän jostain. Sriracha kastiketta löytyy myös esimerkiksi Poppamiehen sivuilta, josta sitä voi helposti tilata kotiin ja ei kun kokkaamaan!

Savulohi-tuorejuusto täytteiset perunaveneet


Ainekset 2-3 hengelle

n. 4 isohkoa rosamunda perunaa
200g tuorejuustoa
200g savulohta
Ruohosipulia
Öljyä

Pese perunat hyvin. Sivele uuniperunoiden pintaan öljyä (esimerkiksi auringonkukkaöljyä tai oliiviöljyä) ja laita uunipellille. Ripottele pintaan merisuolaa ja paista 200°C asteessa 45-60 minuuttia.

Sekoita keskenään pieneksi pilkottu lohi, ruohosipuli ja tuorejuusto. Kun perunat ovat jäähtyneet sen verran että niitä voi käsitellä halkaise ne kahtia. Kaavi perunan sisustaa pois niin että kuoren laidoille jää vähän perunaa. Täytä tuorejuustoseoksella ja leikkaa päälle hieman ruohosipulia.

Käyttämällä pieniä perunoita veneistä saa kivan alkupalan tai naposteltavan pääruuan sijaan.

Juustokakku

Ainekset

200g digestivekeksejä
75g voita (ei suolaista)
6 liivatelehteä
1,5dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
2,5 rkl sitruunamehua
2dl kuohukermaa
2dl mangososetta (tai vastaavaa)

Pura aggressiota kekseihin ja murskaa ne niin pieniksi muruiksi kuin kykenet. Nypi sekaan voi ja sekoita tasaiseksi massaksi. Laita leivinpaperi irtopohjavuuan pohjalle, kaada muruseos siihen ja taputtele tasaiseksi pohjalle.

Sekoita tuorejuustoon sokerit sekä sitruunamehu. Vatkaa kermavaahto ja sulata 4 liivatelehteä pieneen tilkkaan kuumaa vettä. Lisää liivate tuorejuustoon koko ajan sekoittaen ja lisää kermavaahto tämän jälkeen varovasti käännellen. Kaada seos irtopohjavuokaan ja tasoita pinta heiluttamalla vuokaa varovasti. Laita jääkaappiin hyytymään vähintään pariksi tunniksi.

Kun kakku on hyytynyt liota pieneen määrää kuumaa vettä 2 liivatelehteä ja kaada liivate mangososeen sekaan. Sekoita tasaiseksi ja kaada kakun päälle. Tasoita taas heiluttamalla vuokaa varovasti ja laita hyytymään jääkaappiin.

Irrota hyytynyt kakku vuoasta vetämällä veistä vuuan reunoja pitkin varovasti. Irrota vuoka ja koristele jos haluat.

Mangososeen sijaan voi käyttää muitakin (esim. Piltti) soseita, esim. kuningatarsose sopii hyvin. Tuorejuustona voi käyttää joko maustamatonta tai monia valmiiksi maustettuja tuorejuustoja. Kuvan kakussa käytin appelsiinin makuista tuorejuustoa.


Tortillalasagne

Ainekset 4 hengelle

400g jauhelihaa
1 sipuli
1 tölkki tomaattimurskaa
2dl kermaa (esim. emmental maustettua)
150g juustoraastetta
n. 6 tortilla levyä

Pilko sipuli. Paista jauheliha ja mausta se puolella pussilla taco maustetta. Paiston loppuvaiheilla heitä sekaan pilkottu sipuli ja paista hetki. Lisää tomaattimurska ja kerma, sekoita. Kypsennä hetki ja lisää loput taco mausteesta. Jos jauhelihaseos on liian nestemäinen suurusta sitä hieman. 

Lado uunivuokaan vuorotellen jauhelihaseosta, juustoa ja tortillalevyjä. 2 tortillalevyä pitäisi riittää per kerros. Laita viimeiksi kerrokseksi tortillat ja päälle juustoraastetta. Paista noin 10 minuuttia uunissa 225°C asteessa tai kun pinta on saanut vähän väriä.

Syömme usein tortilloja erilaisina ruokina ja tortillapaketista jää aina ylimääräiseksi 2-3 tortillalevyä, jotka löytävät itsensä pian pakastimen perältä. Vähän ajan kuluttua pakastimen perällä alkaa olemaan tortillojen unohdettu hautausmaa ja niille pitäisi keksiä joku loppusijoituskohde. Tämä ruoka on hyvä paikka häätää tortillapeikot pois pakastimen periltä ja myös muut jääkaapin talon valtaajat, kuten esimerkiksi paprika ja muut vihannekset, tuorejuustojen loput, salsat ja muut vastaavat. Tomaattimurskalle hyvä vaihtoehto on joko aikaisemmin mainittua salsa tai paseerattu tomaatti, jos esimerkiksi kauniinpi puoliskosi ei pidä "klönttisistä tomaateista" ruuassa.

Nachopata

Ainekset kahdelle hengelle

200g jauhelihaa
1 tölkki papuja
2dl paseerattua tomaattia
Nachoja
Juustoraastetta

Paista ja mausta jauheliha. Kun jauheliha on kypsää heitä pannulle pavut ja paseerattu tomaatti. Kypsennä hetki. Halutessasi voit maustaa lihaliemikuutiolla. Maustamisessa kannattaa ottaa huomioon nachojen suolaisuus ja mauste, jottei ruuasta tule liian suolaista tai mausteista. Jos sekoitus jää liian nestemäiseksi suurusta sitä perunajauhoilla.

Lado uunivuoan pohjalle kerros nachoja ja ripottele päälle juustoraastetta. Tämän päälle laita puolet paistinpannun sekoituksesta. Lado päälle toinen kerros nachoja ja juustoa. Päälle loput sekoituksesta ja päälle kruunaamaan vielä kerros nachoja ja paljon juustoa.

Kypsennä uunissa 200°C asteessa noin 5 minuuttia tai kun juusto on sulanut ja vähän saanut väriä. Tarjoile ja syö samantien, koska ruoka jäähtyy melko nopeasti.

Paseeratun tomaatin voi korvata salsalla ja tämä ruoka on muutenkin hyvä kaatopaikka jääkaapin ja pakastimen perälle jääneille ruuan jämille.

Mapo Tofu

Ainekset 4 hengelle

200g jauhelihaa
250g tofua
1,5 dl kanalientä
2 tl soijakastiketta
2 tl perunajauhoja
1 tl sokeria
3 kynttä valkosipulia
1 pieni pala inkivääriä
Ruohosipulia koristeluun
Jasmiiniriisiä

Laita jauheliha kulhoon ja lisää sekaan mausteet, esimerkiksi tacomaustetta. Itse käytän usein pelkkää grillimaustetta. Puristele jauhelihaa käsin kunnes se tuntuu kiinteälle ja tee siitä pallo. Laita jauhelihapallo pussiin ja laita suljettu pussi jääkaappiin maustumaan vähintään 4 tunniksi. 

Pilko tofu ja inkivääri pieniksi kuutioiksi ja murskaa valkosipulit. Sekoita pienessä kattilassa kanaliemi, sokeri, perunajauhot ja soija. Lämmitä seosta pieni hetki sekoittaen tasaiseksi liemeksi.

Laita paistinpannulle nokare voita. Kun voi on sulanut nypi jauhelihapallosta pannulle noin sormenpään kokoisia paloja. Ruskista jauheliha hyvin kypsäksi. Heitä sekaan tofut, valkosipulimurska ja inkivääri sekä mustapapuja jos haluat niitä käyttää. Itselläni ei sattunut olemaan niitä tätä tehdessä. Anna kyspyä hetki ja kaada sekaan kanaliemiseos. Kypsennä noin 5 minuuttia, koristele ruohosipulilla ja tarjoile jasmiiniriisin kanssa.

Naanleipä

Ainekset 4 leipään

4,5 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 dl maustamatonta jugurttia
1 dl maitoa (voi korvata vedellä)
1 rkl öljyä
1 rkl voita
1 tl valkosipulimurskaa
1 tl paprikajauhetta
1 tl grillimaustetta

Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola keskenään. Toisessa kulhossa sekoita jugurtti, maito ja öljy keskenään. Yhdistä kuivat ja kosteat ainekset keskenään ja leivo niista voimakkaasti alustaen sitkeä taikina. Jaa taikina neljään osaan ja muotoile niistä palloja. Laita pallot liinan alle nousemaan 10 minuutiksi. Nousemisen jälkeen kauli niistä hyvin ohuita soikeita leipiä. Jos mielestäsi leivät ovat jo ohuita kauli vieläkin ohuemmaksi. Laita leivät leivinpaperin päälle pellille ja anna nousta liinan alla 5 minuuttia. Lämmitä uuni 250°C asteeseen ja paista leipiä noin 5 minuuttia tai kun leipien pinta ruskistuu. 

Leipien ollessa uunissa sulata voi ja sekoita voisulaan valkosipuli, paprikajauhe ja grillimauste. Voitele leivät tällä sekoituksella kun otat ne uunista. Tarjoile kuumana sellaisenaan tai intialaisen/aasialaisen ruuan lisukkeena.

Kanapaella suomalaisittain

Ainekset (6-8 hengelle)

400g kanaa
n. 400g chorizoa (1 paketti)
1 paprika
1 sipuli
2 kanaliemikuutiota
Sahramia
Valkosipulia
Ruohosipulia
Riisiä
Vettä

Kuori chorizo ja pilko peukalon pään kokoisiksi paloiksi ja paista pannulla kanan kanssa. Mausta kana ja chorizo haluamallasi tavalla. Paloittele kasvikset. Laita isoon pannuun, esimerkiksi wokkipannuun, pari litraa vettä. Lisää veteen mausteet ja liemikuutiot. Kiehauta ja lisää riisi. Anna kiehua kunnes riisi on lähes kypsää ja lisää sekaan kana, chorizo, paprika ja sipuli. Joukkoon voi myös lisätä esimerkiksi pakasteherneitä tai muita pakastevihanneksia, katkarapuja tai mitä nyt sattuu löytymään jääkaapin ja pakastimen perältä. Anna kiehua vielä hetki ja ota pois levyltä. Annostele astioihin ja lisää päälle pilkottua ruohosipulia.

Riisin määrää vaihtelemalla saa tästä ruuasta helposti hyvin ruokaisaa. Itse laitoin riisiä reilulla kädellä ja söimme tällä reseptillä noin 8 ison annoksen verran paellaa.

Kalakeitto

Ainekset

Perunaa
Sipulia
Vettä
Pippuria ja suolaa
Kalaliemikuutioita
Lohta tai muuta kalaa
Maitoa tai kermaa
Voita
Ruohosipulia ja tilliä

En listannut ruokaan tarvittavien aineksien määrää, koska ne riippuvat siitä kuinka ison kattilan omistat ja kuinka isolle porukalle teet ruokaa. Hyvä nyrkkisääntö on 2 isoa perunaa, puolikas sipuli ja puolikas kalaliemikuutio jokaista suuta kohden. Itse teen aina keittoa niin paljon kun kattilaan mahtuu ja syömme sitä useamman päivän. Keitto säilyy mainiosti jääkaapissa kannen alla ja se on helppo lämmittää seuraavana päivänä.

Kuori ja pilko perunat. Pilko sipulit pieniksi kuutioiksi. Laita perunat ja sipuli kattilaan ja lisää vettä niin että ne peittyvät veden alle. Lisää pippuria, suolaa ja kalaliemikuutiot oman maun mukaan. Itse pidän melko suolaisesta keitosta ja laitan siihen runsaalla kädellä merisuolaa ja kourallisen kokonaisia pippureita. Anna kiehua noin 10 minuuttia.

Lisää kattilaan kala. Tuore kala on parasta, mutta myös jäiset pakastekuutiot kelpaavat oivallisesti. Osa pakastekuutioista on kuitenkin melko ala-arvoisia maultaan ja koostumukseltaan, joten kannattaa harkita mitä ostaa. Anna kiehua noin 15 minuuttia. 

Lisää kattilaan maitoa tai kermaa oman mieltymyksen mukaan ja ruokalusikallinen tai kaksi voita. Kypsennä keittoa vielä kiehumispisteeseen ja sekoita hyvin. Annostele lautasille ja leikkaa saksilla hieman ruohosipulia ja tilliä keiton pinnalle.

Mutakakku

Ainekset

4 munaa
2,5 dl jauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
200g voita
1 levy tummaa suklaata

Sulata kattilassa voi ja pilko sekaan suklaa. Sekoita keskenään kunnes voi ja suklaa ovat sulaneet kokonaan. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Käytän itse yleensä ruokosokeria, jota voi laittaa hieman vähemmän.

Sekoita kulhossa jauhot ja leivinjauhe. Lisää munavaahtoon pienissä erissä vuorotellen jauhoja ja suklaaseosta ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Kaada taikina irtovuokaan. Paista keskitasolla 200°C asteessa noin 20 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ja tasoittua vähintään puoli tuntia ennen tarjoilua. Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy kakun on tarkoitus jäädä sisältä hieman juoksevaksi. Kakkua kannattaa säilöä jääkaapissa, jolloin sen koostumus ja maku vain paranevat.