Kokki blogin takana

Ruuanlaitossa itselleni tärkeintä on uusien asioiden ja raaka-aineiden kokeileminen. Inspiroidun helposti kun selailen reseptejä tai katselen vaikkapa erilaisia kokkausohjelmia. Erityisesti ruokien kuvat saavat heti aivoni raksuttamaan ja miettimään miten ja milloin voisin tuota herkkua tehdä. Pyrin saamaan ruuan maistumaan siltä minkä mielikuvan esimerkiksi ruuan kuva minulle synnyttää sen sijaan että pyrkisin kyseisen ruuan autenttiseen makuun. Yritän siis reseptejä katsellessani luoda ruuasta omaan makuun ja lompakkoon sopivaa. Välillä mennään metsään, mutta aika ajoin syntyy myös hyvin maukkaitakin ruokia. Blogissani olevat reseptit kuvastavat tätä pyrkimystä, joten ne eivät välttämättä ole kaikkien makuun.

Kroonisen nuhan vuoksi pidän erityisesti mausteisista ja tulisista ruuista ja kokkaan tälläisiä ruokia hyvin usein. Miedot maut eivät vain riitä tyydyttämään maku- ja hajuaistiani. Onneksi monia ruokia voi maustaa jälkikäteen ja säädellä näin sen tulisuutta, jotta muutkin voivat syödä ruokiani. Olen myös erittäin avoin uusille aineksille ja mauille, joten kokeilen melkein mitä vain ruokaa eteeni sattuukaan ilmestymään. Valitettavasti tästä joutuu kärsimään kauniinpi puoliskoni, joka ei ole aina niin innoikas kokeilemaan uusia ruokia kuin minä, mutta makea leivonnainen silloin tällöin on hyvä lahjus.