Chilileipä

Ainekset

2,5 dl vettä
0,5 pussia kuivahiivaa
1 tl suolaa
0,5 rkl sokeria
1 dl ruisjauhoja
n. 4 dl vehnäjauhoja
1 pieni sipuli
chiliä
ruohosipulia

Yön nälkäisinä tunteina tuli pakottava tarve tehdä jotain syötävää. Pikaisen googlaamisen jälkeen päädyin tekemään leipää (koska kaapissa ei ollut aineksia paljon muuhun). 

Sekoita kulhossa chili, hiiva, suola, sokeri, pilkottu sipuli ja ruisjauhot. Lisää lämmin vesi ja sekoita vehnäjauhoja sekaan hiljalleen kunnes taikinasta tulee tasaista ja se irtoaa kulhosta. Anna taikinan nousta 30 minuuttia lämpimässä, esimerkiksi vesi hauteessa. 

Pilko ruohosipuli ja sekoita pienessä astiassa 1 rkl öljyä ja chiliä. Puristele nousseesta taikinasta pois ylimääräiset ilmakuplat ja tee siitä 2-4 noin pari senttiä paksua pyöreää leipää. Voitele leivän pintaa chiliöljyllä ja sipottele päälle pilkottu ruohosipuli. Ruohosipulia kannattaa painaa hieman leivän sisään, jotta se ei pala ja että se pysyy paremmin leivässä kiinni. Paista keskitasolla 15-20 minuuttia 200°C asteessa.

Tonnikalapiirakka

Ainekset 4-8 hengelle

2 purkkia tonnikalaa
2 munaa
2 dl maitoa tai kermaa
Juustoa
Piirakkapohja

Piirakkapohjan voit tehdä itse tai käyttää kaupan valmista piirakkapohjaa. Itse käytän näitä kaupan pakasteesta löytyviä, koska ne ovat helppoja ja nopeita käyttää. Voitele vuoka ja taputtele taikina tasaisesti, niin että se täyttää koko vuoan reunoja myöten. 

Kaada ja purista tonnikalasta pois ylimääräinen neste. Ei ole merkitystä onko tonnikala vedessä tai öljyssä, hiutaleina tai paloina, kaikki sopivat yhtä hyvin. Levitä tonnikala tasaisesti taikinan päälle ja ripottele päälle suolaa oman maun mukaan. Sekoita kulhossa munat ja maito munamaidoksi ja kaada se tonnikalan päälle. Ripottele päälle juustoa ja laita uuniin 30 minuutiksi 225°C asteeseen. Ota pois uunista kun juusto ja taikina ovat kauniin kullanruskeita. Anna piirakan vetäytyä noin 5 minuuttia.

Tämä ruokaisa piirakka sopii useammalle hengelle pieneksi suolaiseksi naposteltavaksi tai pääruuaksi pienemmälle porukalle. Ohjetta voi helposti varioida vaihtamalla täytettä. Itse olen käyttänyt esimerkiksi kebablihaa, kinkkusuikaleita, pororouhetta, saksanhirvi käristystä, paprikaa, kanaa, fetaa, salamia tai pepperonia ja jauhelihakin käy.

Marjaisat pikkuletut

Ainekset

3 dl vehnäjauhoja
3 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
0,5 tl ruokasoodaa 
3 dl maitoa
50 g voita sulatettuna
2 munaa
2 dl marjoja (esim. vadelma, mustikka)

Sekoita jauhot, sokerit, leivinjauhe, suola ja sooda keskenään kulhossa. Vatkaa munia kevyesti toisessa kulhossa ja kaada kuivien aineiden sekaan munat, maito ja jäähtynyt sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi. Tämän jälkeen lisää marjoja. Itse käytin reseptissä pakastevadelmia, mutta esimerksi mustikat tai pakasteena löytyvä kuningatarmarjasekoitus toimivat oivallisesti. Marjojen on hyvä olla jäisiä, jolloin ne eivät pala ja pysyvät paremmin kasassa paistettaessa.

Paistamiseen voit käyttää tavallista paistinpannua tai lettupannua jos satut omistamaan sellaisen. Itselläni se on vielä ostoslistalla, joten letuista tulee "persoonallisia" kauniin pyöreän letun sijaan. Kuumenna pannu kuumaksi ja laita sille nokere voita. Kun voi alkaa ruskistua ota lusikalla taikinaa ja levitä sitä pannulle, niin että letuista muodostuu noin yhden tai kahden suupalan kokoisia lettuja. Paista lettuja hetki kummaltakin puolelta. Kun ne ovat kauniin ruskeita nosta ne lautaselle odottamaan ja ripottele niiden päälle hieman sokeria. Toista kunnes koko taikina on paistettu ja lisää tarvittaessa voita pannulle.

Nauti esimerkiksi marjojen, hillon, kermavaahdon ja kylmän maidon kanssa.

Helppo ja loistava pizzapohja

Ainekset

2,5 dl vettä
4g kuivahiivaa (1/3 pussista)
1 rkl öljyä
1 rkl suolaa
1 rkl sokeria
Jauhoja (esim. durumjauhoja)
 
Tällä helpolla ja nopealla ohjeella saat todella maukkaan ja hyvän pizzapohjan. 

Kaada kulhoon öljy, kuivahiiva, suola ja sokeri. Kaada sekaan kädenlämpöinen vesi ja sekoita. Lisää kulhoon jauhoja ja sekoita sitä nesteeseen kunnes taikina alkaa kiinteytyä. Vaivaa taikinaa käsin ja lisää jauhoja kunnes taikina alkaa irtoamaan käsistä. Tämän jälkeen anna taikinan nousta 15-30 minuuttia. Tässä välissä on hyvä valmistella pizzan muut täytteet ja laittaa uuni lämpenemään 300 asteeseen. Kun taikina on noussut lisää siihen jauhoja ja puristele siitä ylimääräinen ilma pois kunnes taikinasta muodostuu kiinteä pallo, joka ei tartu käsiin. Laita uunipellille leivinpaperi ja ripottele siihen hieman jauhoja. Levitä taikinapalloa hieman käsin pellille ja kauli siitä mahdollisimman ohut ja tasainen pohja. Tämän jälkeen voit täyttää pizzan haluamallasi tavalla. Paista pizzaa uunissa n. 5 minuutin ajan.

Omia suosikki täytteitä ovat kana, feta, pepperoni, jalapeno, valkosipuli pizza ja kana, aurajuusto, valkosipuli, persikka/ananas. Fetaa käytettäessä on näppärää ostaa esimerkiksi fetaa, joka on aurinkokuivatun tomaatin kanssa öljyssä. Tätä öljyä voi käyttää pohjassa antamaan sille lisää makua sen sijaan että sen heittäisi pois. Kastikkeena käytän Felixin aurinkokuivattua tomaattiketsuppia.

Jauhelihalla täytetyt salaattitacot

Ainekset 2 hengelle

400g jauhelihaa
1 makea suippopaprika
1 pieni inkivääri
1 punasipuli
1 lime
1 mieto chilipaprika
Cospolitansalaatin lehtiä (tai jääsalaatin)
Ruohosipulia
1 rkl ruokosokeria

Laita jauheliha kulhoon ja laita sekaan mausteet, esimerkiksi tacomaustetta. Itse käytän usein pelkkää grillimaustetta. Puristele jauhelihaa käsin kunnes se tuntuu kiinteälle ja tee siitä pallo. Laita jauhelihapallo pussiin ja laita suljettu pussi jääkaappiin maustumaan vähintään 4 tunniksi. Tällä metodilla jauhelihasta tulee kiinteämpää kun pelkkä tavallinen jauheliha ja sopii myös erityisen hyvin esimerkiksi hampurilaispihvien tekoon.

Pilko paprika, punasipuli, chili ja inkivääri valmiiksi pieniksi kuutioiksi. Inkiväärin voi vaihtoehtoisesti myös raastaa pienellä terällä, jos et tahdo inkiväärin maistuvan liian vahvasti.

Laita paistinpannulle nokare voita. Kun voi on sulanut nypi jauhelihapallosta pannulle noin sormenpään kokoisia paloja. Ruskista jauheliha hyvin kypsäksi, jonka jälkeen kaade ne siivilään, jotta ylimääräinen rasva valuu pois. Laita pannu takaisin levylle ja kaada pannulle noin 2 ruokalusikallista auringonkukkaöljyä. Kun öljy on kuumaa laita pannulle kuutioitu punasipuli, chili ja inkivääri. Sekoita keskenään ja ripottele sekaan ruokosokeria, jotta kasvikset alkavat karamelisoitumaan. Kypsennä pari minuutia ja kaada jauheliha ja paprikakuutiot sekaan. Laita levy pois päältä ja anna kypsyä hetki. Raasta sekaan pestyn limen kuori ja purista mehu joukkoon. Anna kypsyä vielä hetki.

Pese salaatinlehdet ja asettele lautaselle. Ota täyteseosta lusikalla ja laita sitä salaatinlehtien sisään. Leiko päälle ruohosipulia. Nauti runsaan kylmän juoman kanssa.

Itämainen nuudelikeitto


Ainekset 2-3 hengelle

400g kanasuikaleita
80g nuudeleita (1 paketti)
1 lime
1 pieni inkivääri
1 mieto chilipaprika
1 kanaliemikuutio
1 tl Sambal Oelek chilitahnaa
Valkosipulia oman maun mukaan 
Broilerimaustetta
Currymaustetta
Ruoho- tai kevätsipulia

Mittaa kattilaan 1-1½ litraa vettä. Pilko inkivääri ja chilipaprika pieniksi kuutioiksi tai suikaleiksi. Laita kanasuikaleet kypsentämättöminä veteen ja anna kiehua noin 5 minuuttia. Veden pinnalle muodostuu valkoista vaahtoa, joka kannattaa siivilöidä pois lusikalla tai kauhalla. 

Lisää tämän jälkeen nuudelit kattilaan. Nuudeleita kannattaa hieman pilkkoa käsin, jotta ne irtoavat paremmin toisistaan ja ovat helpompia syödä kuin pitkät nuudelit. Lisää kattilaan kanaliemikuutio, chilitahna ja valkosipuli. Itse käytän valmista valkosipulitahnaa tai valkosipuli-yrttikuutioita. Käytettäessä tuoretta valkosipulia sen voi pilkkoa sekaan tai käyttää valkosipulipuristinta. Valkosipulia ja chilitahnaa voi lisätä oman mieltymyksen mukaan tai jättää pois. Anna kiehua 5 minuuttia ja lisää broileri- ja currymausteet ja anna kiehua vielä 5 minuuttia. Kata syville lautasille ja ripottele päälle pilkottua ruoho- tai kevätsipulia. Keitosta voi tehdä ruokaisamman lisäämällä nesteen ja nuudelien määrää.