Tortillalasagne

Ainekset 4 hengelle

400g jauhelihaa
1 sipuli
1 tölkki tomaattimurskaa
2dl kermaa (esim. emmental maustettua)
150g juustoraastetta
n. 6 tortilla levyä

Pilko sipuli. Paista jauheliha ja mausta se puolella pussilla taco maustetta. Paiston loppuvaiheilla heitä sekaan pilkottu sipuli ja paista hetki. Lisää tomaattimurska ja kerma, sekoita. Kypsennä hetki ja lisää loput taco mausteesta. Jos jauhelihaseos on liian nestemäinen suurusta sitä hieman. 

Lado uunivuokaan vuorotellen jauhelihaseosta, juustoa ja tortillalevyjä. 2 tortillalevyä pitäisi riittää per kerros. Laita viimeiksi kerrokseksi tortillat ja päälle juustoraastetta. Paista noin 10 minuuttia uunissa 225°C asteessa tai kun pinta on saanut vähän väriä.

Syömme usein tortilloja erilaisina ruokina ja tortillapaketista jää aina ylimääräiseksi 2-3 tortillalevyä, jotka löytävät itsensä pian pakastimen perältä. Vähän ajan kuluttua pakastimen perällä alkaa olemaan tortillojen unohdettu hautausmaa ja niille pitäisi keksiä joku loppusijoituskohde. Tämä ruoka on hyvä paikka häätää tortillapeikot pois pakastimen periltä ja myös muut jääkaapin talon valtaajat, kuten esimerkiksi paprika ja muut vihannekset, tuorejuustojen loput, salsat ja muut vastaavat. Tomaattimurskalle hyvä vaihtoehto on joko aikaisemmin mainittua salsa tai paseerattu tomaatti, jos esimerkiksi kauniinpi puoliskosi ei pidä "klönttisistä tomaateista" ruuassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti