Kanaisat makupalat

Ainekset noin 20-24 palaan

6dl vehnäjauhoja
2dl maitoa
2tl kuivahiivaa
2rkl ruokosokeria
300g kanaa
Juustoa
Voita

Sekoita keskenään sokeri ja lämmin maito niin että sokeri liukenee maitoon. Lisää jauhot ja hiiva ja alusta taikina. Peitä ja anna nousta tunti tai kaksi. Odottaessa mausta ja paista kana. Lisää paiston lopussa pari ruokalusikallista voita kanan sekaan ja paista sen verran että voi sulaa.

Jaa taikina kolmeen osaan ja kauli niistä kolme noin kämmenen levyistä suorakaiteen muotoista levyä.  Levitä kanaa niiden keskelle ja laita päälle kastiketta ja juustoa. Käännä taikina täytteen päälle ja puristele tiiviisti kiinni. Pilko veitsellä noin 2 sormen levyisiksi paloiksi ja aseta ne uunipellille saumapuoli alaspäin. Paista 200°C asteessa 5-7 minuuttia kunnes pinta saa vähän väriä. Voitele valmiit palat voisulalla heti kun otat ne uunista.

Tulisuutta voi vähentää vaihtamalla tilalle jotain muuta kastiketta, esimerkiksi käyttämällä jonkinlaista sweet thai chili soosia. Lisämakua voi myös hakea lisäämällä sekaan aurajuustoa tai jalapenon paloja. Kuvan versiota ei nostatettu, koska meillä ei sattunut olemaan hiivaa. Heitin sen sijaan hieman leivinjauhetta ja näinkin tuli ihan hyvää. Tästä ruuasta taisi tulla rakkaani uusi lempi-iltapala.

Alkuperäisen ohjeen varastin täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti