Ainekset 2 hengelle
Lihapullat:
200g jauhelihaa
1 pieni sipuli
2 kynttä valkosipulia
1 tl Sambal Oelekia
1 tl soijaa (esim. mushroom soy sauce)
Korppujauhoja
Voita paistamiseen
Kastike:
1 lihaliemikuutio
1 rkl soijaa
2dl vettä
2 tl perunajauhoja
1.5 rkl ruokosokeria
2 tl mango curry maustetta (esim. Santa Maria)
Lisukkeet:
Lasinuudelia
Ruohosipulia
Sekoita lihapulla-ainekset keskenään kulhossa kiinteäksi massaksi. Tee massasta 2 peukanlon kokoisia palloja ja paista niitä voissa paistinpannulla. Muista käännellä aika ajoin, jotta lihapullat eivät kärähdä liikaa. Joskin riittävän paistunut pinta, kuten kuvan lihapullissa, on kivan rapea ja maukas syödessä.
Sekoita kastikkeen ainekset pienessä kattilassa ja lämmitä seosta hetki levyllä koko ajan sekoittaen kunnes kaikki ainekset liukenevat ja sekoittuvat nesteeseen. Keitä lasinuudelit ja valuta pois ylimääräinen vesi.
Laita lautaselle ensin nuudeleita ja kaada päälle pari ruokalusikallista kastiketta. Laita päälle lihapullat ja pari ruokalusikallista kastiketta niiden päälle ja koristele runsaalla ruohosipulilla. Ruuan maku on mukavan suolaisan makea kastikkeen ansiosta, joskin erilainen kuin esimerkiksi sweet&sour kastikkeiden maku.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti