Juustokakku

Ainekset

200g digestivekeksejä
75g voita (ei suolaista)
6 liivatelehteä
1,5dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
2,5 rkl sitruunamehua
2dl kuohukermaa
2dl mangososetta (tai vastaavaa)

Pura aggressiota kekseihin ja murskaa ne niin pieniksi muruiksi kuin kykenet. Nypi sekaan voi ja sekoita tasaiseksi massaksi. Laita leivinpaperi irtopohjavuuan pohjalle, kaada muruseos siihen ja taputtele tasaiseksi pohjalle.

Sekoita tuorejuustoon sokerit sekä sitruunamehu. Vatkaa kermavaahto ja sulata 4 liivatelehteä pieneen tilkkaan kuumaa vettä. Lisää liivate tuorejuustoon koko ajan sekoittaen ja lisää kermavaahto tämän jälkeen varovasti käännellen. Kaada seos irtopohjavuokaan ja tasoita pinta heiluttamalla vuokaa varovasti. Laita jääkaappiin hyytymään vähintään pariksi tunniksi.

Kun kakku on hyytynyt liota pieneen määrää kuumaa vettä 2 liivatelehteä ja kaada liivate mangososeen sekaan. Sekoita tasaiseksi ja kaada kakun päälle. Tasoita taas heiluttamalla vuokaa varovasti ja laita hyytymään jääkaappiin.

Irrota hyytynyt kakku vuoasta vetämällä veistä vuuan reunoja pitkin varovasti. Irrota vuoka ja koristele jos haluat.

Mangososeen sijaan voi käyttää muitakin (esim. Piltti) soseita, esim. kuningatarsose sopii hyvin. Tuorejuustona voi käyttää joko maustamatonta tai monia valmiiksi maustettuja tuorejuustoja. Kuvan kakussa käytin appelsiinin makuista tuorejuustoa.


1 kommentti:

  1. Tuleeko tuorejuustoa 200 g? Sen määrä on unohtunut reseptistä...

    VastaaPoista