Piroshki
Ainekset noin 12 piroshkiin
Taikina |
Täyte |
3,5 dl vehnäjauhoja |
250g jauhelihaa |
1 tl leivinjauhetta |
100g pepperonia |
1 tl suolaa |
100g juustoa |
1 rkl ruokosokeria |
1 iso sipuli |
2 munaa |
50g tuorejuustoa |
150g tuorejuustoa |
1 muna voiteluun |
75g voita |
|
- Sekoita jauhot, leivinjauhe, suolaa ja sokeri. Pilko voi pieniksi kuutioiksi ja sekoita ne kunnolla jauhoihin kunnes seos muistuttaa hieman puuroa.
- Sekoita munat ja tuorejuusto keskenään tasaiseksi massaksi.
- Sekoita kuivat aineet ja munasekoitus keskenään. Lisää massaan hieman jauhoja ja tee siitä pallo. Nosta pallo jauhotulle pinnalle leivo sitä muutama minuutti, että taikinasta tulee tasainen. Peitä taikina liinalla ja nosta se jääkaappiin tunniksi.
- Mausta ja ruskista jauheliha. Lisää sipuli ja kuullota hetki. Ota pois levyltä ja pilko sekaan pepperoni, tuorejuusto ja juusto.
- Jaa taikina 12 pieneen palloon. Kauli niistä pyöreitä ohuita levyjä.
- Laita levyn toiselle laidalle täyteseosta ja taita ne kaksin kerroin. Painele reunat hyvin kiinni, jotta ne eivät aukea paistettaessa.
- Voitele munalla ja töki haarukalla muutama reikä päälle. Paista 200°C asteessa 15 minuuttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti