Kasvisrisotto

Ainekset

Tofua
2dl vettä
2 rkl soijakastiketta
Porkkanaa
Kurkkua
Sipulia
Purjoa
Riisiä

Laita riisi kiehumaan ja mausta curryllä. Pilko tofu pieniksi kuutioiksi ja kypsennä niitä hetki pannulla. Lisää pari desiä vettä ja soijakastike ja haluamasi mausteet ja anna kiehua hetki. Pilko kaikki kasvikset saman kokoisiksi kuutioiksi ja lisää pannulle. Sekoittele niitä hetki pannulla ja tarjoa ne riisin kanssa sekaisin.

Olen itse suuri lihan ystävä ja ruuassani pitää olla lihaa. Tällä kertaa kuitenkin tuli ruokaa, joka maistui jopa minulle erittäin paljon eikä se kaivannut yhtään lisää mitään. Ehkä pitäisi tutustua enemmänkin muihin kasvisruokiin tarkemmin. Yleensä ongelma niiden kanssa minulla on ollut että joko ne eivät maistu millekään tai maistuvat jollekin josta en pidä. Ehkä jos niitä ruuvaisi enemmän minun makuuni niin ne voisivat upota hyvin. Toinen josta en pidä on liian kypsennetyt vihannekset. Suomalainen perinteinen kokkaus tapahan on heittää kattilaan liha ja vihannekset ja kypsentää niitä niin kauan että kaikki on yhtä ruskeaa mössöä. Tästä johdosta kasvisten syönnistä on tullut lapsuudesta saakka ällötys, josta ei meinaa päästä yli. Kuitenkin jos kasviksia käyttää ruuassa niin kuin käytin tässä risotossa, eli että ne heitetään sopivan pieninä kuutioina/suikaleina ruuan ollessa jo lähes valmis, niin ne ovat hyvin miellyttäviä syödä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti